Juomisen ja ylensyömisen taustaa

Synnyin v.1961 köyhään työläisperheeseen. Siihen aikaan ei salaattia ollut pöydässä, eikä ruoka muutoinkaan ollut ravitsevaa ja terveellistä.

 Aamiaiselle oli usein pullasuttua, jossa siis pullanpaloja, kahvia kermalla ja sokeria. Leipänä oli aina ranskanleipää, voita ja makkaraa. 

Äiti osoitti rakkautensa ruoalla. Kun vanhemmat lähti tanssimaan saatiin veljen kanssa syödä täytekakku puoliksi ym,

Lapsuusajasta muistan jonkun hoitopaikan, jossa mulle syötettiin pullaa, jossa oli paksusti voita ja sokeria päällä. Siellä tapahtui jotain, jonka takia olin kieltäytynyt sinne enää menemästä. Mulla on myös jonkinlaisia muistikuvia tms. naapurin sedästä, että jotain sopimatonta olisi tapahtunut, en osaa sitä tarkemmin ilmaista.

Vuodet vieri ja leikin nukeilla vielä 14v asti, kunnes tuli elämänmuutos ja muutettiin Pispalasta Tammelaan.( Lapsuuden paratiisista kylmään kolkkoon kaupungin osaan)

 Isän alkoholin käyttö oli joka viikonloppuista, Aloitti pe jo töissä ottaan ja joi su iltaan asti ja sitten töihin. Äiti alkoi tästä oireileen löytäen toisen juopon miehen tansseista isän maatessa kotona juoden. 

Tuli avioero ja meidät määrättiin äidille, mutta mä jäin isän kanssa, ettei se tapa itseään. 

Täytin 16v ja menin juomaan ekaa kertaa alkoholia "kämpille" Alakerta sellasesta vanhasta puutalosta, jossa oli joku huone ja keittiö, en muista kuka sen omisti.

Käytiin siellä aina siskosten Ellu, Pälly ja Leenun kanssa. Heillä kaikilla oli poika kaverit, Jampe, Jykä ja Hansu.

16v synttäripäivänäni mentin kämpän viereiseen rakennukseen, joka oli sellainen ulkovessa, jossa oli monta pönttöä ja sinne tilaan kavuttiin menemällä rappuset ylös. Mun muistikuvat asiasta on, että oltiin kuultu, että juoma menee paremmin päähän, kun makaa selällään. Ja niinpä meikä joi pullon Herbaa selällään maaten, sammuin, Kun heräsin tyttöystävieni poikaystävät olivat ympärilläni nostellen housujaan. Olin shokissa, enkä tajunnut mitä oli tapahtunut,kunnes mua alettiin kutsuun huoraksi, En koskaa kertonut tapauksesta kenellekään, enkä kavereilleni, joiden poikaystäviä he olivat. Päiväkirjaankin olin kirjoittanut vain, että ne R mut Muistan, että sen illan kyyhötin jossain siellä kämpillä, muiden halaillessa poikaystäviään. 

En käsitä miten olen voinut sulkea tämän kaiken itseeni ja nyt jälkeenpäin mietin, etvätkö kaverini todellakaan nähneet/ tajunneet mitä mulle tapahtui? Eivätkö vain välittäneet? Tää jäi mysteeriksi, ellen koskaan heitä esim. Fb:stä löydä.

Vuodet kului ja join ja söin itseäni kohti hautaa. Käytökseni oli vähintään itsetuhoista. En arvostanut, enkä todellakaan rakastanut itseäni yhtään. Vaan päin vastoin alensin itseäni, enkä koskaan kokenut olevani minkään arvoinen ja käyttäydyin sen mukaan.

palataan......